•  
  •  
  •  
  •  
  •  

Jari Ronkainen

Viime torstaina 2.2.2017 Savoy-teatterissa järjestettiin vuosittainen QX-homolehden Gay Gaala. Gaalassa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola luovutti vuoden homo –tittelin 15-vuotiaalle YouTube-videoiden tekijälle ja Turun kaupunginteatterin Tom of Finland –näytelmän esiintyjälle Tuure Boeliukselle. Ehdokkuuden perusteena oli ilmeisesti se, että Boelius oli julkaissut YouTube-kanavallaan videon, jossa oli avoimesti kertonut homoudestaan.

Seksuaalisuus on jokaisen oma yksityisasia ja siihen minulla ei ole nokan koputtamista. Ongelmalliseksi asian tekee, kun julkisesti seksuaalisuuden kanssa painii alaikäinen, suojaikärajan alittava lapsi, jota koskee lainsäädännön erityinen suoja. Vielä ongelmallisemmaksi tilanne muuttuu, kun lapsi seksualisoidaan vuoden homo –tittelillä aikuisten järjestämässä tilaisuudessa.

Minua kummastuttaa, että yksikään lastensuojelutaho ei ole ottanut kantaa Boeliuksen nimitykseen. Väestöliitto esimerkiksi ilmoittaa nettisivuillaan, että ”Tärkein lapsen seksuaalinen oikeus on saada kehittyä omassa tahdissa ja häiritsemättä, tuettuna ja suojattuna omanlaiseen seksuaalisuuteen.” Minkälaista rauhaa tarjoaa julkinen vähemmistöseksuaalisuuden korostaminen samalla, kun kauhaansa soppaan työntää vanhoillisen uskonnollisen yhteisön johtaja papinasussaan? Tilanteesta välittyy hyvin ristiriitainen kuva.

Olen sitä mieltä, että tilaisuudessa olisi sen luonteen vuoksi pitänyt olla 18-vuoden ikäraja ehdokkaissa. Viikonlopun jälkeen tulen olemaan lapsiasiavaltuutettuun yhteydessä selvittääkseni, onko tässä asiassa toimittu lain ja hyvän maun puitteissa.

 

Jari Ronkainen

Helsingissä 4.2.2017

 

(Iltalehti korjasi Boeliuksen iän 16-vuotiaaksi 6.2.2017)