•  
  •  
  •  
  •  
  •  

Perussuomalaisten puheenjohtajavaalit pidetään Jyväskylän puoluekokouksessa kesäkuussa vajaan kolmen viikon päästä. Olen jo tammikuussa asettunut tukemaan Jussi Halla-ahoa puolueen puheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajavaaleihin olen odottanut ilmoittautumisia ja mielestäni viimeinen puuttuva palanen loksahti tänään paikalleen. Puolustusministeri ja kansanedustaja Jussi Niinistö ilmoitti olevansa ehdolla uusimaan paikkansa puolueen 1. varapuheenjohtajana.

Niinistö on toimiessaan hallituksen puolustusministerinä kerännyt kiitosta niin kentältä kuin yli puoluerajojenkin. Varapuheenjohtajan tehtävänsä hän on suorittanut moitteettomasti. Uskon, että kokenut 1. varapuheenjohtaja tulisi olemaan puoluejohdolle eduksi, etenkin kun puolueen puheenjohtajuus on vaihtumassa nyt ensimmäistä kertaa. Samoilla perusteilla tuen Riikka Slunga-Poutsaloa jatkamaan puoluesihteerinä. Koko johdon uusiminen ei ole tarkoituksenmukaista ja mielestäni puolue tarvitsee sellaista jatkuvuutta johdon vaihtumisen keskellä, jossa puoluetoiminnan sekä kentän tuntemus on eduksi.

2. varapuheenjohtajaksi kannatan Laura Huhtasaarta ja 3. varapuheenjohtajaksi Juha Eerolaa. Kumpikin heistä on lunastanut ahkeruudellaan kansan heille antaman mandaatin edustajantyössään ja he ovat kuunnelleet herkällä korvalla suomalaisten tuntoja. Tällä paletilla uskon, että puolueen linja saa kaipaamansa ja ansaitsemaansa terävyyttä ajamiinsa asioihin sekä kääntää laskussa olleen kannatuksen uuteen nousuun.

Samalla ilmoitan, että en lähde itse tavoittelemaan puolueen varapuheenjohtajuutta. Kisassa on jo nyt sen verran kovia nimiä, että voin levollisin mielin asettua taustalle tukemaan mainitsemiani henkilöitä, jotka edustavat hyvin samanlaista arvomaailmaa kuin minäkin.

 

Jari Ronkainen

Helsingissä 24.5.2017